Nyt on sitten Papulta leikattu turkki ekan kerran. Aloitettiin leikkaamaan itse, koska meillä oli jonkinnäköinen (ihmisten hiustenleikkuuseen tarkoitettu) trimmeri, mutta eihän siitä sitten mitään tullut, koska turkki oli sen verran paksu. Sillä sai leikattua pari senttiä kerralla ja sitten koko laite meni tukkoon.
Niinpä sitten päätettiin viedä Papu ajeltavaksi tässä lähistöllä olevaan paikkaan, ei maksanut paljoa ja oli nopeaa! Korvia viimeisteltiin sitten vähän kotona lisää saksilla. Tassuissa on myös vielä vähän pitkiä karvoja. Kovin lyhyeksi ei nyt vielä ajeltu, vaan ehkä n. reilu senti on vielä pituutta karvoilla. Mutta ainakin Papu nyt näkee jotakin. Trimmaaja kertoi että Papu oli ekan viisi minuuttia ollut vähän hankalaa, mutta sitten loppuajan oli ihan kiltisti ja antoi ajella ja saksia. Ja kun tultiin kotiin, nostin Papun keittiön pöydälle ja aloin leikkaamaan karvoja korvista, niin Papu oli ihan älyttömän kiltisti paikallaan. Ja ainakun leikkasin esim. silmien läheltä, niin Papu tajusi itsekin, että nyt pitää olla ihan rauhassa liikkumatta, kun sellaisesta paikasta leikataan. Tosi reipaasti meni!
Tässä joitakin ennen ja jälkeen kuvia.

Ennen:
1274779.jpg
Kunnon karvaturri!

1274721.jpg
Papun turkki alkoi olla jo niin pitkä että sieltä alta ei kunnolla nähnyt.

Nyt:
1274726.jpg
Turkin alta kuoriutui tällainen otus

1274724.jpg

1274723.jpg
Papun mielipide uudesta tyylistä.

1274718.jpg
Luikku pomppija!