Käydään aika usein koirapuistoissa, koska oon halunnut totuttaa Papun tulemaan toimeen kaiken rotuisten kanssa. Hyvin näyttää onnistuneen. Papu tuntuu tulevan toimeen koiran kuin koiran kanssa...tai ainakin vielä nyt kun se on pentu. Itseasiassa välillä tulee tunne, että Papu ei varmaan tajua olevansa vesikoira, vaan kuvittelee itsensä terrieriksi tai joksikin isoksi paimenkoiraksi.

Jostain syystä kun ollaan oltu vesikoirien leikkitreffeillä Jakomäessä, Papu ei siellä ollenkaan samalla tavalla paini ja leiki samanrotuisten kanssa, kuin mitä se tekee koirapuistoissa ihan eri rotuisten kanssa. Vaikka olen ymmärtänyt, että monet vesikoirat ovat innoikkaimpia leikkimään juuri toisten vesikoirien kanssa. Papulle varsinkin pienet terrierit ja mäyräkoirat on ihan parhaita kavereita, eikä muiden koirien pienet leikkirähinät tai haukkumisetkaan haittaa. Papu tuntuu lukevan erilaisia koiria tosi hyvin ja mukautuvan erilaisiin leikkityyleihin riippuen mm. leikkikaverin koosta.

Oltiin taas koirapuistossa ja Papu alkoi normaaliin tapaansa sen kummemmin ujostelematta peuhaamaan siellä olevien kahden ison valkoisen paimenkoiran, sakemannin ja dobermannin kanssa ja meni oma-aloitteisesti häntä heiluen tervehtimään koirien omistajia. Silloin eräs nainen tuli kysymään minulta Papun rotua. Kerroin että Espanjanvesikoira, niin nainen oli aivan ihmeissään ja sanoi, että ei voi olla totta, espanjanvesikoirathan ovat aggressiivia, arkoja ja tosi varautuneita! Ja kyseinen henkilö oli vielä aktiivinen koiraharrastaja. Vähän tuli sellainen olo, että tällainenko maine vesikoirilla ihmisten keskuudessa on...ja kyseessä kun ei ollut ensimmäinen kerta, kun kuulen vastaavaa.

Kerran kun oltiin bussissa tuli siihen viereen nainen kultaisen noutajan kanssa. Papu kun sitten iloisena nuollen tervehti naista, niin tämä alkoi selittämään minulle, että ei se kauaa ole noin sosiaalinen. Kysyin, että miten niin. Nainen selitti, että sehän on espanjanvesikoira, nehän ei tykkää vieraista. Yritin siinä sitten selittää, että toki tässäkin rodussa on sen suhteen eroja, niin nainen vaan tiukkaan piti mielipiteensä ja hoki, että kyllä se nyt pentuna on sosiaalinen, mutta ei isona.

No tokihan tuo luonne tuosta tulee vielä kehittymään kun ikää tulee lisää. Kunpa vaan omistajana onnistuisi tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla sitä kehitystä, että Papu pysyisi aina yhtä ystävällisenä.

Rotumääritelmässähän sanotaan:
"Uskollinen, tottelevainen, iloinen, uuttera, rohkea ja tasapainoinen. Erinomaisesta ymmärtämiskyvystä johtuen erittäin oppivainen. Sopeutuu kaikkiin tilanteisiin ja ilmasto-olosuhteisiin."

Ja vaikka nyt omaa koiraa kehunkin, niin Papu kyllä täyttää melkoisen hyvin paikkansa tuossa rotumääritelmässä. Toki pentuhan se vasta on, ja eihän sitä tiedä miten sitten aikuisena. Silloin kun oltiin hankkimassa koiraa, olin ihan ylineuroottinen sen suhteen, että varmasti saadaan hyväluonteinen pentu, koska tuntui että joka paikassa mainittiin niistä espanjanvesikoirien negatiivisista luonteenpiirteistä.  Teija-sisko koiraihmisenä vielä tolkutti ja tolkutti sitä, miten tärkeää se luonne on. Näin jo painajaisia, missä meille tuli pentu, joka oli arka ja häntä koipien välissä sihisi jaloissa. No sitten kun tavattiin ensimmäistä kertaa Papun Piitu äiti, joka samantien häntä heiluen ja täysin avoimin mielin tuli tervehtimään meitä iloisesti, niin mietin, että missä se varautunut espanjanvesikoira on, mistä koko ajan kuuli! Ei ollut vaikeaa päätös ottaa pentu nimenomaan Piitun ja Vimman pentueesta. Ja täytyy sanoa että oli oikein onnistunut valinta. Monta kertaa saa tuntea ylpeyttä, kun Papun kanssa liikkuu, niin tervepäinen koira se on. Pakko siis tuota tomppelia nyt vähän kehuakin.